lauantai 1. helmikuuta 2014

Liikuntarakentamisen pääkohde on Ahjon lähiliikuntapaikan kentän tekonurmen asentaminen.

Ote kenttäprojektin esittelymateriaalista
8.11.2012 varapuheenjohtajan kanssa kävimme esittelemässä kaupunginjohtajalle ajatustamme keravalaisten koulujen hiekkakenttien pinnoittamisesta 3. sukupolven keinonurmella.

Esittelyssä oli malli jossa muutaman vuoden välein päivitettäisiin koulun hiekkakenttä uuteen pintaan. Ahjon alue toimisi pilottina jonka kokemusten pohjalta mietittäisiin jatkoa.

Ajatuksen ytimenä on, että parannetaan lähellä olevia liikuntamahdollisuuksia. Kynnys lähteä omatoimisesti liikkumaan madaltuu kun kenttä on tutun koulun pihalla. 

Myös koululiikunnan mahdollisuudet paranevat - etunenässä futiksen, mutta myös muiden lajien harrastaminen helpottuu kun opettajilla on käytössä kenttä jonka pinta imee vettä ja on pehmeä sekä turvallinen. Turvallinen koululiikunta onkin puhuttanut viime aikoina.

Futisseuralle ajanmukaisen kenttäkapasiteetin kasvu on miellyttävä asia.Vuosikymmen on vierähtänyt nykyisellä kenttäkapasiteetilla. Sanommeko syksyllä kokonaan hyvästit Sompiolle jää nähtäväksi. 

20 kuukautta kaupunginjohtajalle tehdystä esittelystä siihen, että kaivinkone aloittaa työt Ahjossa on erinomaisen lyhyt aika. 

Yhteistoiminta koulun, vanhempainyhdistyḱsen, liikuntatoimen, kaupunkiympäristön ja liikennesuunnittelun kanssa on toiminut erinomaisesti. 

Kaupungintalouden sopeuttamistoimista jotka uhkaisivat kentän rakentamista ei tällä hetkellä ole tietoa.

Työsuunnitelmissa kentän teko on aikataulutettu kesäloma-aikaan. 
Ote Keravan kaupunkiympäristön vuoden 2014 työsuunnitelmasta










Toivottavasti Keravan kaupungin 90-vuotisjuhlallisuuksiin, kuuluu myös elokuussa toteutettava Ahjon kentän avauspeli.

seuraavana terveiset isännän äänestä...