Juhlaseminaarista jäi hieman mietteliäs olo.
Itse olin ajatellut, että keskustelu
kiertyisi palloilulajeissa nykytrendinä olevan varhaisen erikoistumisen
ympärille.
Kolme tuntia hujahti siihen, että
keskusteltiin huippu-urheilun perustan murenemisesta.
Tärkein mieleen jäänyt asia oli se, että
lasten ja nuorten liikunnan nykymäärä ei ole riittävä luomaan huippu-urheilussa
vaadittavaa liikuntapohjaa.
On kuulemma ihan sama miten urheilijapolku
liitoissa-piireissä-seuroissa järjestetään jos sille ei ole riittävän pohjan
omaavia tulijoita. Salasuon materiaaleista ilmeni että futiksessa 130 000
lisenssipelaajasta vähän yli 5000 on 00-syntyneitä. Noin tuossa iässä tapahtuu
yksi merkittävä siirtymä kohti huippu-urheilua - tämän siirtymävaiheen
vuosittain tavoittaa yhä harvempi 15-vuotias jolla on huippu-urheilupolulle
riittävä liikuntapohja.
Toinen joka jäi mieleen oli Honkavaaran
tai Salasuon lause: "Hoidammeko digiajan ongelmaa analogisen ajan
keinoilla ?" 60-70-80-lukujen pihapelit ja leikit ovat muuntuneet joksikin
muuksi – ainakin osittain. Scootit, skeitit, trampoliinit, lumilaudat, parkour jne ovat
digiajan pihapelejä. Niiden käyttöön kannustaminen ja sopivien ympäristöjen
toteuttaminen sataa myös futisväen laariin.
Kolmantena asiana monen lajin
harrastamisen vaikeus/mahdottomuus. Lisenssimaksut, toimintamaksut, aikataulut,
joukkueiden toimintaan sitoutuminen luo tilanteen jossa moni tekee valinnan
liian aikaisessa vaiheessa. Monasti seuraava valinta tehdään 15-vuotiaana.
Henki oli hyvä ja rakentava - ketään ei
syytelty. Laajaan omatoimiseen liikkumiseen, lajien kokeiluun ja usean lajin
harrastamiseen haettiin keinoja koulusta, liitoista, seuratoiminnasta ja
perheistä.
Nykyisen liikunta- ja urheilujärjestemän
muutos vastaamaan paremmin huippu-urheilun ja kansanterveyden vaatimuksia
vaatii uutta ajattelua ja saattaa olla, että meillä 1960-luvulla syntyneillä
sitä ei ole riittävästi.
Seuraavaksi pari sanaa jäsenmaksuista....
