sunnuntai 26. toukokuuta 2013

MUPC 20-V JUHLATURNAUS

 73 päivän päästä 20  maailman parasta U-15 seurajoukkuetta kokoontuu selvittämään mikä ryhmä on ikäluokan paras.

MUPC-turnaukseen pääsy tapahtuu maailmanlaajuisten karsintojen kautta. Suomesta tie käy ensin palloliiton Helsingin piirin järjestämään karsintaturnaukseen.

Suomen turnauksen voittaja jatkaa pelaamaan Euroopan Regional-karsintaturnaukseen johon kootaan kaikki ns "pienten futismaiden" finaalien voittajat. Euroopan lopputurnaus pidettiin vuonna 2004 Helsingissä.  Tänä vuonna turnaus pidettiin Sloveniassa.

Suomalaiset joukkueet ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta jääneet Euroopan Regional-karsintaturnaukseen. Sijoitukset ovat olleet 10-15 paikkeilla. Tänävuonna HKJ98 pelasi itsensä 13:ksi,

( KP-75:n suomen karsinnnan ikäluokkia on ollut ainakin 84, 88, 92?,95, yhteistyöseura PKKU on ollut mukana 3 kertaa 2010 (2.), 2011 (11.) ja 2013 (17.)

2008 Honka 93 pelasi itsensä euroopan karsinnoista maailman lopputurnaukseen jossa sijoittuivat 11/20.  Suoritus on suomalaisen juniorijalkapallon kärkisuoritus tällä vuosituhannella.

Tänä vuonna vuorossa ovat 99-syntyneet pojat joiden karsintaturnaus pidetään elokuun alussa. Toivottavasti mukana on myös yhteistyöseuramme PKKUN 99-joukkue.

seuraavana harrastamisen vaihtotase....



perjantai 17. toukokuuta 2013

HOITOKETJU HALTUUN

Teemulta meni Espoossa pelissä molemmat etuhampaat poikki. Siististi ikenen yläpuolelta. Pallontavottelutilanne. Muutama peli eteenpäin niin hammaslääkärin istuttamat uudet hampaat olivat kämmenellä muruina. Kolmannet näyttivät olevan tukevasti paikallaan kun näin Teemun keväällä Kalevassa.

Eetulta murtui käsi. Se meni ranteen yläpuolelta. Pallontavoittelutilanne. Ei meinannut parantua millään. Luutui väärään asentoon ja käsi jouduttiin katkaisemaan uudelleen että saatiin luutuminen oikein.

Kun pelaaja loukkaantuu niin silloin valmentajalla, huoltajalla ja vanhemmalla oltava selvänä mitä tehdään seuraavana.

Monesti soitetaan pelaajan vanhemmalle joka sitten rupeaa selvittämään miten hoito järjestetään. Hoitoketju Keravalla saattaa olla ensin terveyskeskus sitten Peijas. Varmasti tätä kautta asiat tulevat myös kuntoon, mutta pelipassiin liittyvään vakuutukseen liittyy mahdollisuus käyttää sopimuslääkäriasemia. Osa sopimuslääkäreistä on erikoistunut liikuntavammojen hoitoon.

Kentällä lähin info on Kalevan kenttävaraston ilmoitustaululla.
Netissä infoa löytyy  https://www.vektor.fi/henkilovahingot/
Seuran sivuilla hoitoketjun kuvaus ja UKK on kohdassa Palvelut‎ > ‎Toimintaohjeet‎ > ‎Terveydenhoito

Pelaajamme ansaitsevat parhaan mahdollisen hoidon mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti se ei jää tiedonpuutteesta kiinni.

Seuraavana NikePremiärin karsintaturnauksen tämän vuotisista tuloksista....


perjantai 3. toukokuuta 2013

OIKEITA VALINTOJA

Vuonna 2010-11 kolme keskeistä Keski-Uudenmaan alueen futisseuraa tekivät päätöksen siitä millaista toimintatapaa alueen jalkapallon kehittämisessä lähdetään toteuttamaan.

Yhteistyöseura Pallokerho Keski-Uusimaan ensimmäisen yhteistyösopimuksen voimassaolo oli päättymässä ja siitä saatujen kokemusten pohjalta pyrittiin jatkosopimukseen.

Aikaisemmin PKKU koostui miesten, A- ja B-junioreiden joukkueista. Jäsenmäärä oli niin pieni, että se ei mahdollistanut päätoimisen valmennuspäällikön palkkaamista ja toiminnan vakauttamista.

Valmennuspäälliköt esittelivät syksyllä 2010 mallin jossa yhteistyöseuran joukkuemäärää kasvatettaisiin seuran elinvoimaisuuden parantamiseksi. Mallissa joukkueita ehdotettiin lisättäväksi 4 poikajoukkuetta sekä 1 naisjoukkue + 3 tyttöjoukkuetta plus pari kykykoulua. Ehdotuksesta neuvoteltiin syksyn 2010 ajan ja sopimuksen allekirjoitusvaiheeseen päästiin 15. huhtikuuta 2011.

Aikanaan tehdyt  päätökset tuntuvat olleen oikeita. Muutamassa vuodessa keskittämällä kilpaurheilutoiminta omaan yksikköönsä on saatu aikaan merkittävää kehitystä. Alueen lahjakkaiden futisnuorten kehittämiselle on luotu polku jossa pelaaja voi pelata ja harjoitella laadukkaasti lähellä kotia. Helsingille ja Espoolle on pystytty rakentamaan uskottava vaihtoehto.

Kasvukipujen mentyä ja roolien selkeydyttyä valittu futisdoktriini on osoittautumassa hyväksi valinnaksi.

seuraavana  pari sanaa hoitoketjusta....